Nesteen Venekerholla Porvoossa ja Naantalissa hallussaan olevat satama-alueet ja laitteet ovat Neste Oil:in omistamia ja luovutettu kerhon hallintaan ehdolla, että kerho huolehtii alueiden asianmukaisesta käytöstä ja siisteydestä. Tämän tehtävän hoitaminen edellyttää jokaisen venerannan palveluja käyttävän osallistumista kerhon järjestämään talkoo-ohjelmaan.
Satama-alueella on venepaikkoja poijuissa ja laitureissa, Naantalissa ainoastaan laitureissa. Myöskin talvisäilytystä varten on maa-aluetta käytettävissä.
Venepaikat jakaa oman osaston johtokunta vuosittain täytettävän hakemuksen perusteella. Paikkaa ei voi saada ilman hakemusta. Hakemus osoitetaan osaston satamakapteenille.
Kaluston säilytys kerhosatamassa edellyttää osallistumista vartiointiin. Vartiointia varten on Riemarissa varauskirja, johon voi käydä merkkaamassa itselleen sopivat päivät. Mahdollisista vuorojen vaihdoista tulee itse huolehtia.Mikäli venepaikkoja ei riitä kaikille halukkaille, etusijalle asetetaan ne jäsenet, jotka tunnollisesti ovat hoitaneet velvoitteensa ja katsastaneet veneensä.
Sijainti: lat 60° 19,3’ P long 25° 32,71’ I
Satamakapteeneina toimivat Atso Tätilä puh. 050 458 7642 ja Petri Rantanen puh. 050 458 3745. Heidän puoleensa on käännyttävä laituri- ja poijupaikkoihin, veneiden laskuun ja nostoon, talvitelakointiin ja vartiointiin liittyvissä asioissa.
Laituri- ja pojupaikkojen varausmenettely ja jakoperusteet on esitetty jäljempänä, kuten myös satamamaksut ja selostus satamapalvelujen käyttäjien velvollisuuksista.
Soutuveneet ja jollat säilytetään niille varatuilla nostoluiskilla. Jollakatoksen edustalla oleva nostoluiska on varattu optimistijollille ja muille kilpapurjehdusjollille. Veneiden ja jollien lukitseminen nostoluiskiin on kielletty.
Polttoöljyä ovat oikeutetut ostamaan NVK:n jäsenet. Polttoöljyn jakeluohjeet saat polttoainejakelusta vastaavalta Pasi Salmiselta, puh. 050 458 0519.
Venesataman vartiointi järjestetään keväästä alkaen kerholaisten voimin. Vartiointiin ovat velvollisia osallistumaan ne venekerholaiset, jotka pitävät veneitään tai jolliaan satama-alueella, joko talvitelakoituna tai kesäisin. Vartiointia varten on Riemarissa varauskirja, johon voi käydä merkkaamassa itselleen sopivat päivät.
Venesataman siisteydestä ja järjestyksestä ovat vastuussa kaikki
venekerholaiset. Ranta-alueen siivous- ja kunnostustalkoot järjestetään
keväällä.
Askarteluhallin eteistilassa sijaitseva WC on venekerholaisten yleisessä käytössä.
Riemarin satama on ilmoitettu vuonna 2004 ympäristönsuojelun tietojärjestelmään
ja samassa yhteydessä on tehty jätehuoltosuunnitelma. Jätehuoltosuunnitelmassa
on kerrottu, miten jätteet kerätään Riemarissa. Noudattamalla ohjeita alue pysyy
siistinä ja samalla suojelemme luontoa ja saaristoa.
1. Öljyt kerätään muovisäiliöön, joka on asennettu peltikaappiin sisältäen suoja-altaan.
2. Akut kerätään sääsuojattuun kaappiin. Peltikaappi öljyjä ja akkuja varten sijaitsee venehallin pohjoispuolella.
3. Käymäläjätteet imetään vakuumipumpulla veneiden septitankeista keräyskaivoon,
joka sijaitsee venehallissa.
4. Muut jätteet kerätään kahteen sekajäteastiaan, joista toinen sijaitsee venehallin
länsipuolella ja toinen rannassa lähellä mastotelinettä.
5. Toistaiseksi ongelmajätteitä (esimerkiksi maalit ja liuottimet sekä metallit) ei kerätä vaan
ne jokainen vie kaupungin viralliselle ongelmajätekeräyspaikalle.
Kommentteja
ja ehdotuksia ottaa vastaan Esa Lindgren.
Venepaikkamaksut
Venepaikkamaksut muodostuvat seuraavasti:Satamamaksujen laskutusaikataulu:
Laituri- ja poijupaikkalaskut edellisen vuoden
käytön mukaan laskutetaan keväällä. Suorittamalla
maksun paikkavaraus astuu voimaan.
Uusille jäsenille ja paikanhakijoille
lasku heti, jonka maksun mukaan oikeudet astuvat voimaan.
Telakkapaikkojen laskut
”vanhoille” peritään syksyllä ja uusille edellä
olevan mukaisesti.
Kerhomaja
Kerhomaja on Riemarissa tapahtuvan toiminnan tukikohta ja se on auki Riemarissa järjestettävien tilaisuuksien aikana. Kerhomajassa säilytetään kerhon tilaamien lehtien vuosikertoja sekä kirjallisuusarkistoa.
Porvoon osaston sataman säännöt
Talvisäilytys ja laituripaikat
Laituripaikan saannin perusteena on
katsastettu vene!
Laituripaikka myönnetään seuraavin kriteerein:
1. Työssä oleva Naantalin alueen Neste Oil:ilainen
2. Työssä oleva varustamolainen
3. Jalostamon ja varustamon eläkeläinen
4. Muista Neste Oilin työssä olevista tai eläkeläisistä johtokunta päättää
tapauskohtaisesti, vanhoilla paikanvaraajilla on etuoikeus.
Paikkojen tiedustelut Vesa Laasonen puh. 010 45 86571, vesa.laasonen @
nesteoil.com
Vartiointi
Veneen talvisäilytyspaikka velvoittaa yhteen vartiointikertaan, samoin laituripaikka. Johtokunta voi tapauskohtaisesti muuttaa vartiointivelvoitetta. Johtokunnan jäsenet ja muut osaston toimihenkilöt eivät ole velvollisia vartioimaan.
Sähkön käyttö
Sähköä saa käyttää NVK:n Naantalin
satama-alueella seuraavin perustein:
LYHYTAIKAINEN KÄYTTÖ
Sähköä saa vapaasti käyttää työkaluihin ja lämmitykseen työskenneltäessä
veneessä. Työskentelyn päättyessä on laitteet irrotettava verkosta.
PITEMPIAIKAINEN KÄYTTÖ
Pitempiaikaiseen käyttöön on oltava satamamestarin lupa.
Pitempiaikaisesta käytöstä peritään energiamaksua 13 € viikossa, joka on myös
minimiveloitus.
Mitatusta energian kulutuksesta peritään maksu kulutuksen mukaan, 0,05 € KWh.
YLEISTÄ
Laitteet, jotka jätetään toimimaan ilman valvontaa, on oltava hyväksyttyjä
tällaiseen käyttöön. Satamamestarilla tulee olla mahdollisuus tarkistaa
käytettävät laitteet. Esim. lämmittimen tulee olla auton sisälämmitin tai
vastaava. Kuivan tilan lämmittimet eivät kelpaa.
Käytettävien jatkojohtojen on oltava vähintään 3 x 1.5 mm2 kumikaapelia ja
pistokytkinten vähintään roiskeveden pitäviä. Jatkojohdot on suojattava
vaurioitumiselta ja asennettava siten, että ne eivät ole maassa. Jos jatkojohto
vedetään kulkutien yli, on se merkittävä näkyvästi. Ajoteiden yli jatkojohtoja
ei saa asentaa. Jos jatkojohtoja joudutaan liittämään useampia yhteen, tulee
jatkokytkimet suojata sateelta ja sijoittaa riittävän korkealle, pikkulasten
ulottumattomiin.
Liitäntäjohtoon, pistotulpan lähelle, on kiinnitettävä nimilappu, josta ilmenee
käyttäjän ja veneen nimi sekä aiottu sähkön käyttöaika ja syy.
Yhdestä pistorasiasta saa johtaa sähköä vain yhteen veneeseen.
Veneen lämmittämiseen käytettävien lämmittimien suurin sallittu kokonaisteho on
750 W.
KAIKKIEN LUVATTOMIEN, NIMETTÖMIEN SEKÄ SELLAISTEN KÄYTTÄJIEN LIITÄNTÄJOHDOT,
JOIDEN LAITTEET EIVÄT TÄYTÄ YLLÄ MAINITTUJA VAATIMUKSIA, TULLAAN IRROITTAMAAN
VERKOSTA!
Jokainen käyttää sähköä omalla vastuulla ja vastaa itse laitteidensa
aiheuttamista vahingoista!
NVK ei vastaa mahdollisista vaurioista, jotka syntyvät, jos sähkö jostain syystä
katkeaa.
Yllä mainitut asiat pätevät kesällä ja talvella sekä maissa että laiturissa.
Akun lataukseen käytetystä energiasta ei ole peritty maksua.
Satamamestari Raimo Lindroos puh. 0440 438 280
Venepaikkamaksut
Satamamaksut on porrastettu siten, että suorittamalla talkoovelvoitteen, osallistumalla vartiointiin ja rannan siivoukseen keväällä sekä katsastamalla veneen saa maksuun hyvitystä.
Venerannassa
sijaitseva askarteluhalli on veneenrakennustoimintaa tai varustelutyötä harrastavien
jäsenten käytettävissä. Tilavaraukset tehdään hallimestarilta Keijo Högström,
puh 010 458 3324. Askarteluhallin käyttäjien on tarkoin noudatettava hallin käyttöä
koskevia säännöksiä. Askarteluhallissa järjestetään aika ajoin erillisiä siivous-
ja kunnostustalkoita, joihin senhetkisten aktiivikäyttäjien edellytetään osallistuvan.
Jäsenistön käytettävissä on optimistijolla-, soutuvene- ja moottorivenemuotit
sekä yleisimpiä työkaluja. Hallissa on myös jossain määrin saatavissa varastotilaa.
Hallin avaimesta peritään luovutushetkellä 20 euron pantti, joka palautetaan avaimen takaisinluovutuksen yhteydessä. Avain tulee palauttaa kuukauden kuluessa hallivarausajan loputtua. Sen ylittävä avaimen hallussapito tulkitaan veloitettavaksi ajaksi jäljempänä olevan hinnaston “Muut työt hallissa” mukaisesti.
Veloitushinnat:
1. Veneen pituus alle 7 m 10,00 euroa/viikko
2. Veneen pituus yli 7 m 0,25 euroa/päivä/m
3. Muut työt hallissa 10,00 euroa/viikko
Kulloinkin voimassa olevat veloitushinnat päättää NVK:n Porvoon osaston
johtokunta.
Askarteluhallin käyttöoikeus on Nesteen venekerhon jäsenillä ja heidän kanssaan samassa ruokakunnassa asuvilla perheenjäsenillä, -eläkeläisillä, venekerhon hallinkäyttösääntöjen mukaan, ei kuitenkaan alle 15-vuotiailla yksinään. Muilla on sen käyttö mahdollista johtokunnan harkinnan mukaan.
Askarteluhallin käytöstä ja hoidosta vastaa Nesteen Venekerhon Naantalin
osasto. Askarteluhallin käytöstä on aina tehtävä kirjallinen anomus NVK:n
Naantalin osaston johtokunnalle, joka myöntää käyttöoikeuden
anomusjärjestyksessä. Maksimiaika on 6 kuukautta, jonka jälkeen anomus on
uusittava. Anomusta ei voi tehdä yli 6 kuukautta etukäteen. Johtokunta voi myös
keskeyttää varauksen, jos työmaalla ei tapahdu mitään.
Hinnat:
Hallissa tarvittava tila: 2.5 euroa x m2 x KK
Veneessä on oltava vastuuvakuutus, muuten ei halliin pääse. Ohje koskee
kaikenlaista askartelua. Poikkeuksen muodostavat pienet, helposti siirreltävät
työt, jotka eivät vaadi tilaa ja jotka yleensä korjataan yöksi pois. Hallissa
työskenneltäessä on huomioitava hallin muut käyttäjät, ettei omalla
toiminnallaan estä tai haittaa heidän työskentelyään. Tarvikkeiden säilyttäminen
hallissa on sallittu vain rakennusajan ilman eri lupaa. Työtilat on siivottava
ja roska-astiat tyhjennettävä tarvittaessa päivittäin työn päättyessä.
työkalujen ja koneiden kunnosta on huolehdittava ja mahdollisesta epäkunnosta
ilmoitettava välittömästi. Työtilan koneet on tarkoitettu puusepän työhön, ei
rakennuskäyttöön, eikä roskapuun työstöön (betonilaudat, naulaiset ja käytetyt
laudat ehdottomasti kielletty). NVK:n Naantalin osaston johtokunnalla on oikeus
evätä hallin käyttöoikeus niiltä, jotka eivät noudata näitä ohjeita. Jokainen
askarteluhallin käyttäjä käyttää hallin laitteita omalla vastuullaan.
Hallivaraukset Raimo Lindroos, satamamestari, puh.
0440 438 280
Tiedustelut Mauri Nääppä, satamakapteeni, puh 86362, GSM 0400-680 130