Kerhosaaret

Porvoon saaritukikohta - Naantalin saaritukikohta


Porvoon saaritukikohta Pellingissä: Bånholmen>
lat. 60° 13.78’ P, long. 25° 51.25’ I

Kartta

Porvoon osasto on tehnyt vuokrasopimuksen Bånholmen -nimisestä saaresta. Saari sijaitsee Pellingin pohjoispuolella Tirmon salmeen johtavan väylän eteläpuolella.
Saareen on asennettu betoniponttoonilaituri, lisäksi saaressa on grillikatos, puucee ja varasto. Kävijöille tiedoksi, että varaston lukkoon käy Riemarin avain. Mahdollisuutta saunan rakentamiselle selvitetään.

Kuvia laiturinasennuksesta 2006       Kuvia laiturin-/kodan rakentamisesta 2008

BÅNHOLMENIN SÄÄNNÖT

1. Bånholmenissa tulee jokaisen noudattaa tätä ohjesääntöä sekä NVK:n johtokunnan antamia ohjeita ja määräyksiä.

2. Maihinnousuun alueella ovat oikeutettuja seuran jäsenet seurueineen. Jäsen vastaa seurueensa käyttäytymisistä.

3. Seuran jäsenen on kohteliaasti estettävä sivullisten pääsy saarelle.

4. Saarella on jokaisen huolehdittava siitä, että
    • alue kokonaisuudessaan pysyy siistinä
    • kasvillisuutta ei vahingoiteta eikä raivata
    • rauhaa ei häiritä äänekkyydellä moottorein, radioin tai muullakaan tavalla.

5. Bånholmenissa pidetään NVK- viiri pysyvästi nostettuna purjehduskauden aikana. Virallisina liputuspäivinä saarella kävijät vastaavat virallisen NVK- lipun nostosta ja – laskusta lippuohjeiden mukaisesti. NVK- lippua voi myös käyttää, mikäli venekunta haluaa juhlistaa esim. perhetapahtumaa tms.

6. Aluksen kapteeni vastaa siitä, että veneen nimi, mukana olevien nimet sekä päivämäärät tulevat merkityiksi vieraskirjaan.

7. Avotulen teko on kielletty grillauspaikkaa lukuunottamatta.

8. Vuokrasopimukseen ei kuulu kalastusoikeutta.

9. Seuran johtokunta voi ryhtyä kurinpidollisiin toimenpiteisiin sitä jäsentä kohtaan, joka rikkoo näitä sääntöjä.

10. Bånholmenin toimintaa valvoo saaritoimikunta, jonka puheenjohtaja on Heikki Parri puh. 050-3794279 tai 09-39493812.
 

 

 

Naantalin saaritukikohta Houtskarissa: Broklot
lat. 60° 16.2’ P, long. 21° 31,7’ I
Kartta

Nesteen venekerho on vuokrannut Broklot-nimisen saaren.

Saunaohje

BROKLOTIN SÄÄNNÖT

1. Broklotissa tulee jokaisen noudattaa tätä ohjesääntöä sekä NVK:n johtokunnan antamia ohjeita ja määräyksiä.

2. Maihinnousuun alueella ovat oikeutettuja seuran jäsenet seurueineen. Jäsen vastaa seurueensa käyttäytymisistä.

3. Seuran jäsenen on kohteliaasti estettävä sivullisten pääsy saarelle.

4. Saarella on jokaisen huolehdittava siitä, että
    • alue kokonaisuudessaan pysyy siistinä
    • kasvillisuutta ei vahingoiteta eikä raivata
    • rauhaa ei häiritä äänekkyydellä moottorein, radioin tai muullakaan tavalla.

5. Broklotiin kulloinkin ensimmäisenä saapuva nostaa ja viimeisenä lähtevä laskee seuran lipun. Jokainen saaressa kävijä vastaa lipunnostosta ja -laskusta lippuohjeiden mukaisesti. Viiri pidetään salossa koko purjehduskauden.

6. Aluksen kapteeni vastaa siitä, että veneen nimi, mukana olevien nimet sekä päivämäärät tulevat merkityiksi vieraskirjaan / käyntikirjaan.

7. Avotulen teko on kielletty grillauspaikkaa lukuunottamatta.

8. Kalastus on sallittu saaren rannalta omaan käyttöön.

9. Seuran johtokunta voi ryhtyä kurinpidollisiin toimenpiteisiin sitä jäsentä kohtaan, joka rikkoo näitä sääntöjä. Sama pätee myös saaressa erikseen laitetuissa ohjeissa

10. Broklotin toimintaa valvoo Jarkko Rantala sekä johtokunta.